Kolkuttavaa Samu Sirkkaani rauhoittaakseni vetäisin suksien pohjiin taas pikapidot ja painelin ladulle. Missään erityisen ihmeellisessä kunnossa ladut eivät perinteisen lykkijälle ole ja pikapitokin on pikapoistettu, kun muutaman risun yli sujuttelee. Ilma oli mitä miellyttävin talvi-ilma ja kaikesta huolimatta sitkeästi lykin reilun seitsemän kilsaa. Uskomatonta miten tahmeaa meno on alkukaudesta ja miten sitä tekniikan kasassa pysymistäkin joutuu ihan ajattelemaan =) Toisaalta koskaan en ole kilpahiihtäjä ollutkaan, vaan omaksi ja liikunnan iloksi hiihtelen. Ihan perinteiseen sunnuntailykkijät kategoriaankaan en itseäni laittaisi.
Hiihtämisen jälkeen on kokonaisvaltaisesti ihana olo ja tuntee vaipuvansa endorfiininirvanaan. Itseasiassa kunnon laskusession jälkeen voi tuntea jotakin samankaltaista, mutta mikään kesä- tai sisälaji ei tällaista tunnetta tuota. Kyllähän talvi on elämän parasta aikaa, ainakin jos on lunta =)
lauantai, joulukuu 16, 2006
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti