lauantai, maaliskuu 31, 2007

Hiljaiselle viikolle

Huomenna palmusunnuntai aloittaa kristityn kirkkokunnan suurimman juhlan, pääsiäisen loppuhuipentuman. Itse pääsiäiseenhän valmistautuminen aloitettiin laskiaisen jälkeen laskeutumalla paastoon.

Palmusunnuntain uskonnollinen sanoma kertoo Jeesuksen matkasta Jerusalemiin. Vielä sunnuntaina Jeesus oli odotettu stara ja kansa heilutteli palmunoksia ja lauloi hoosiannaa. Pajunkissat ovat saaneet kelvata pohjoiseksi versioksi palmunoksille ja palmusunnuntai tunnetaankin meillä myös virposunnuntaina. Virpoominen on itä-suomalainen, tekisipä mieleni kirjoittaa karjalainen, perinne, joka juontaa juurensa ortodoksisiin perinteisiin. Virvottaessa virvottavaa osutetaan kevyesti koristellulla pajunoksalla, virpomavitsalla, ja voidaan lukea vaikkapa seuraava runo: "Virvon, varvon, tuoreeks terveeks, tulevaks vuueks. Vitsa siulle, palkka miulle. Annatko munan vai kanan?" Ja pääsiäissunnuntaina sai palkat käydä hakemassa.

Palmusunnuntain lisäksi huominen on 1.4. eli aprillipäivä. Aprillipäivä on kansainvälinen narrauspäivä ja juuret päivällä on ilmeisesti läntisessä Euroopassa. Ensimmäisiä merkkejä narrailusta on löydetty jo 1500-luvulta ja Suomessakin aprillattiin säätyläiskodeissa jo 1700-luvun lopulla. Nykyisin voi aamun lehteä lukiessa arvailla, mikä jutuista on aprillipilaa.

Pääsiäisajan alkamisen ja aprillipäivän juhlistamiseksi sopii kunnon rahkapiirakka ja sitten "oikeana" pääsiäisenä voidaan keskittyä oikeisiin herkkuihin eli pashaan ja kulitsiin.
Aurinkoinen rahkatorttu
pohja:
150 g margariinia
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
täyte:
1 tlk (250 g) maitorahkaa
1 kananmuna
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tlk persikkaviipaleita
1. Valmista murotaikinapohja (margariini ja sokeri vaahdoksi, muna ja lopuksi kuivat) ja painele voidellun vuoan pohjalle ja reunoille.
2. Sekoita täytteen ainekset. Laita persikkaviipaleet pohjalle ja kumoa rahkaseos päälle.
3. Paista 200 asteessa 25-30 min.

0 kommenttia: